sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

OHI ON - suunnistuskausi?

Tänään aloitin kilpailukauden suunnistuksessa oikein kansainvälisessä kilpailussa Paimiossa.

Se saattoi olla myös tämän vuoden kisojen päätöskilpailu – katsotaan mitä tulevat päivät tuovat tullessaan.


Kilpailun lähtöön pääsin, kun olin kävellyt 4 km autolta lähtöpaikalle.
Jo se oli liikaa vaivaisena tällaiselle vaivaiselle.


Jos jotain hyvää sanoisi, niin rauhallisesti kävellen tuli valittua kohtuullisen helppokulkuisia etelärinteitä, vaikka kyllä siellä lumessa ja vetisissä soissakin sai kahlata.


Kuutosrastilla tuli sitten kunnon virhe, mutta se ei sijoitukseen vaikuttanut.


Varsinaiset vaikeudet alkoivat kasin jälkeen. Polvessa plumpsahti joku kappale paikoiltaan ja sen jälkeen kävelykin hidastui entisestään.


Onnettomuuden jälkeiset rastivälit sujuivat näin.

8-9 -rastivälin aika 5.10 (kärki 2.01)
9-M -rastivälin aika 2.16 (kärki 0.42)

Joten ihan terävimmilläni en lopussa ollut. Maaliviitoituksella taisin olla kilpailun hitain – saavutus sekin!


Loppusijoitus 32/38. Mitähän ne minua hitaammat siellä metsässä harrastivat?


Mitään isompaa kipua ei polvessa ole. Se ei ole myöskään pahemmin turvonnut.
Mutta ei sen kanssa pysyt kävelemään.


Vessaan pääsee kahden kävelysauvan kanssa! 😂




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti