lauantai 30. huhtikuuta 2022

Vapun ennakko

Sattuneesta – lähinnä lääkinnällisestä syystä – jouduin eilen ottamaan muutakin kuin ne lääkärin määräämät kaksi olutta.

Se ei sovi, se ei kerta kaikkiaan sovi meikäläiselle.
Määrä ei olisi ollut tällaiselle taparikolliselle joskus vuosikymmeniä sitten kuin pala kakkua. Mutta ikä on tässäkin suhteessa tehnyt tehtävänsä.

Join pitkän illan kuluessa lasin kuohuviiniä, lasin punaviiniä, tilkan likööriä ja kolme keskiolutta. Aikaa kului sen verran, että olisin tarkkuusmittariin puhaltanut reilusti alle puolen promillen rajan.

Mutta uni oli heikko, vaikka määrä oli lähes seitsemän tuntia. Oura kyllä antoi 90 pistettä ja ilmoitti, että sekä syvää että REM-unta oli molempia yli puolitoista tuntia.

Mutta Garmin oli ajan tasalla. Unen laatu heikko ja pisteitä 26. Niin huonoa pistemäärää en ole kertaakaan saanut! Syvää unta ei lainkaan ja G moitti kirjallisesti, että nyt on tehty jotain päin prinkkalaa.

Parasta olisi lopettaa alkoholin käyttö kokonaan!
Mutta jätetään ne lääkärin suosittelemat sentään listalle toistaiseksi...

Lisäksi Garmin suositteli välttämään myöhään syömistä
ja erityisesti alkoholia!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti