tiistai 21. heinäkuuta 2020

Kuinka pääministeri kehtaa!


Politiikan ultrajuoksijat olivat koolla Brysselissä miettimässä, miten tästä koronakriisistä vähimmin tappioin selvitään.

Neljä vuorokautta siellä taitettiin peistä. Sanoivat yli 90 tuntia koko
ustaneensa. Kaipa nämä ultraajat jossakin välissä hiukan nukkuivat ja söivät kunnollista hiilihydraattiruokaa päästäkseen maaliin.

Tänä aamuna puoli kuudelta Suomen aikaan tultiin ulos hikisistä kammioista ja ilmoitettiin, että sopu oli löytynyt.
Siellä mitään sopua syntynyt, hitonmoinen lehmänkauppa!

Me hiukan ahkerammat kansakunnat täällä viileässä pohjoisessa joudumme taas maksamaan järjettömiä summia Välimeren maiden vätyksille ja entisen Itäblokin syntymälaiskureille.

Sopupaketin hinta on Suomelle seuraava: avustuksia
saadaan EU:lta 3200 miljoonaa euroa vuosittain ja maksuja joudumme suorittamaan 6600 miljoonaa euroa. Tämä pienempi summa ohjataan meillä pahimpiin kriisipesäkkeisiin. Tuo isompi summa kerätään niiltä, jotka maksavat veroja. 

Näitä nettomaksajia meillä on ehkä korkeintaan noin miljoona. Joten heiltä jokaiselta kerätään noin seitsemän tuhatta euroa vuosittain muiden verojen LISÄKSI !!

Rakastettu pääministerimme tuuletti
aamulla ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan sitä miten hyvin hän ja hänen delegaationsa oli onnistunut näissä neuvotteluissa. 

Tarkemmin en tiedä mitä hän tarkoitti tällä onnistumisella. Ehkä se liittyy jotenkin tähän sosialidemokratian perusluonteeseen – käsi on aina toisen taskussa ja toisen lompakolla.

Pääministerin omia sanoja lainatakseni: Kuinka hän kehtaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti