torstai 26. lokakuuta 2023

Neuvolassa

Suomen suurin ikäluokka eli 1947 syntyneet poikalapset passitetaan tänä vuonna neuvolaan.

Aloitin tänään käymällä labrassa. Siellä minulta otettiin sydänfilmi ja viisi pulloa verta. Aika pieniä olivat pullot, joten labrasta lähtiessä ei huimannut, vaikka aamulla en syönyt ja juonut mitään.
Paitsi lasillisen vettä, sen sai ottaa eikä ilmoitettu, onko se desin vai litran vetoinen lasi.
Tein kompromissin ja join kolme desilitraa vettä neljän tunnin aikana ennen verinäytettä.

Labran tulokset tulivat jo Omakantaan. Tulokset olivat suurin piirtein rajojen sisällä. Pari tulosta meni ihan sallitun haarukan laitaan ja kokonaiskolesteroli jopa pikkuisen yli. Tosin se on ennenkin ollut yli ja lekuri on todennut, että hyvä kolesteroli on korkea ja nostaa kokonaisarvon rikolliselle tasolle.

Tänään aloitin myös mittaamaan verenpaineen ja sykkeen aamuin illoin. Jo varmaan kymmenen vuotta olen mitannut sen aamulla. Paine on alhainen, kuten sykekin. Yllätyin yläpaineen suuruutta iltamittauksessa. Aamulla 110/65 ja illalla 130/70. 

Viikon päästä menen neuvolaan keskustelemaan tästä ja sydänfilmistä ja muista asioista, mihin vanhuus meitä johtaa.

Kun on kyseessä neuvola, niin varmaan saan ohjeet miten vaippa vaihdetaan.
Vaikka ennemmin tarvitsisin neuvoja miten vaimo vaihdetaan…



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti