tiistai 16. tammikuuta 2024

Äärimmainen notkeus

 Olen tainnut kertoa aiemminkin, että olen nettivalmennuksessa oppiakseni 76 vuoden iässä juoksemaan.

Juoksuhan on sellaista, että ponnistuksen jälkeen molemmat jalat ovat yhtä aikaa ilmassa. Jolleivat ole, sitä kutsutaan kävelyksi.
Tosin kun katsoo kävelykilpailijoita hidastettuna, niin heillä on molemmat jalat ilmassa, mutta silti sitä kutsutaan kävelyksi eikä kilpailijoita hylätä juoksusta. Paitsi joskus, kun kilpailua valvovat tuomarit saavat hetkittäin näkökykynsä takaisin.

Tähän minun ohjelmaani kuuluu myös lihashuoltoharjoituksia. Juossut minä olen koko ikäni, mutta näitä treenejä lihashuoltoon en ole koskaan harrastanut. Lisäksi olen kuin heinäseipään niellyt, joten kaikenlainen notkeuden harrastaminen ja venyttely on minulle äärimmäisen vierasta ja vaikeaa.

Joulukuun lopussa sain uuden treenin lihashuoltoon. Tein sen harjoitteen silloin lähinnä liikkeitä opiskellen ja hiukan fuskaten – tuntuivat vaikeilta ja vähän raskailta.

Eilen tein koko puolen tunnin harjoituksen. Se meni ihan hyvin ja tuntui kivalta.
Äärimmäisen kankeuteni takia aamulla sukkien laittaminen jalkaan on erittäin vaikeaa.

Tänä aamuna en ollut tuntea itseäni. Pystyin laittamaan sukat jalkoihin kevyesti. Selkäni jousti kuin kuminauha eikä hikipisarat valuneet otsaltani kuin Niagaran putous.

Päätin tehdä tämän ohjelman toistekin! 😂

Tarkkasilmäinen lukija saattaa havaita, että kuvassa en ole minä.
Olen kaapannut kuvan lihaskuntoharjoitukseni videolta.
Kyse on yksinkertaisesta liikkeestä. Siihen minäkin kykenen - tosin vaivoin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti