tiistai 30. tammikuuta 2024

Juoksuaika

 Elämä alkaa normalisoitua, vaikka tänään meille tuli aamukahdeksalta pari miestä tekemään ilmastointiputkien nuohousta. Puhdistivat myös tuuletusventtiilit ja vaihtoivat ilmasuodattimet. Ammattimiehet asialla – ei siinä kauaa nokka tuhissut.

Sitten kävin juoksemassa Kupittaan puiston väylillä. Nämä Huhkolan lähitiet ovat siinä kunnossa, että juoksemisesta ei tule mitään, kun kaikki energia kuluu pystyssä pysymiseen.

Kupittaalla ei tänä talvena ole enää harrastettu suolausta. Se merkitsee, että sielläkin on tiet osittain jäisiä. Mutta ne ovat sentään tasaisia ja hiekoitettuja.
Juoksin runsaan tunnin lenkin kevyellä pulssilla.
Lopussa menin hiukan vauhtikestävyysalueelle, jotta sain keskinopeuden pysymään alle 8.30/km.

Tällä vauhdilla en kyllä pystyne juoksemaan maratonia huhtikuussa.
Joten aikatavoite pitää siirtää yli kuuden tunnin maratonilla ja viidellä kympillä seitsemään ja puoleen tuntiin.

Kuvassa myös Juoksun ja kävelyn jakaantuminen.
Kävelyn osuus oli noin 15 %.
Aina kun pulssi nousi yli PK-kynnyksen, aloitin kävelyosuuden.
Lopussa meni hiukan överiksi, kun oli tavoite.
Lenkkihän oli niin kevyt, että mitään väsymistä ei tapahtunut.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti