sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Uusi yritys

 Koko lauantaipäivä jatkui samalla tavalla.

Juomat maistuivat mutta tulos oli sama.
Yritin saada Ullaa lähtemään kanssani takaisin TYKSiin, mutta hän oli vakaasti sitä mieltä, että koti on paras paikka maan päällä.
Menimme nukkumaan normaalisti – yöstä ei tullut normaalia.

Sain nukuttua kuusi tuntia, mutta joukkoon mahtui kolme yli tunnin hoitojaksoa.
Siinä alkoi tulla mieleen kuinka ihana ammatti olisi olla sairaanhoitajana yöaikaan sairaalassa.
Aloin ehdottelemaan vaimolle ambulanssin tilausta. Sain useamman kielteisen vastauksen.

Vihdoin kymmenen aikoihin sain luvan soittaa sairaalaan.
Siellä kuunneltiin murheitani ja tehtiin asiallisia kysymyksiä.
Kehotti soittamaan hätänumeroon ja kertomaan sinne tarpeenne.
Siellä tehtiin myös kysymyksiä ja neljän minuutin keskustelun jälkeen kerrottiin, että he ottavat yhteyden TYKSiin ja järjestävät kuljetuksen sitä kautta.

Hetken päästä päivystyksestä soitettiin ja kolmannen kerran tehtiin tilannekatsaus. Sen päätyttyä luvattiin hoitaa kuljetus ja muutaman minuutin kuluttua tuli ambulanssi ja kaksi nuorta ammattimiestä.

He hoitivat asian ripeästi ja kello 11.11 ambulanssi lähti Ulla sisällään.
Sen jälkeen mitään tietoa tilanteesta minulle ei ole!

Neljä vuotta olen Ouraa sormessani pitänyt.
Näin huonoa pistemäärää en unen laadusta ole ennen saanutkaan.
Mutta aika positiivisesti sormus tilanteeseen suhtautuu.

Tässä rouva on lähtövalmiina.
Minä jäin rannalle ruikuttamaan! 😟



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti