Jäin luokalle!

Kun pari päivää sitten jäin luokalleni pallomaisen universumin ymmärtämisessä, aloin opiskelemaan aihetta lukemalla Carlo Rovellin kirjoittaman kirjan Todellisuus ei ole sitä miltä se näyttää.

Kirjan alkupuolella selitetettiin, mitä se Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria oikein tarkoittaa. Sen ymmärrän, että valo taipuu painovoimakentässä. Olen myös hiukan hajulla siitä, miksi näin tapahtuu. Mutta siitä, miten ne voidaan esittää matemaattisina kaavoina, menee korkealta ja kovaa yli mun hilseeni. Siinä ei valo taivu tai huojahda, kun se ohi sihahtaa.

Sitten Rovelli paneutuu kvanttigravitaatioteoriaan. Koko maailmankaikkeus koostuu pienen pienistä kvanteista. Nämä hiukkaset voivat olla olemattomia, jos ne eivät ole minkään kanssa tekemisissä – siis niitä ei ole lainkaan. Ja palata todellisiksi, kun joutuvat kosketuksiin muiden hiukkasten kanssa. Tämän käsittämiseen järkeni ei riitä alkuunkaan. Mutta ei syytä isompaan huoleen – Einstein väitti loppuun asti, että hiukkasteoria ei hänen mielestään toimi. Eli hänkään ei sitä ymmärtänyt.

Vielä vaikeampaa on tulossa, kun pitäisi yhdistää suhteellisuusteoria ja kvantit. Niiden yhdistämiseksi ei ole vielä ymmärrys riittänyt kellään tällä pallolla. Ne teoriat riitelevät toistensa kanssa. Siis teoriassa, eivät ne toisiaan tukasta kisko.

Einstein ja pari muuta saman tason jeppeä ovat tehneet suuret älynväläyksensä neljännesvuosisadan ikäisinä. Sitä vanhempana ihminen on urautunut järjestelmään eikä enää saa mitään suurempia keksintöjä aikaan.

Olin ajatellut antaa tämän kirjan pojilleni joululahjaksi, mutta he ovat jo siirtyneet keski-ikään. Joten lienee parempi siirtää lahjansaaja seuraavaan sukupolveen. Siellä voisi olla otollisempi maaperä tämän tason tiedolle?