Street Orienteering, Pansio

Eilen illalla tuli käytyä taas korttelisuunnistuksissa.
Kisat käytiin pahamaineisessa Pansiossa ja vielä pimeässä. Pelko kyllä unohtui kun sai kartan käteensä ja sykkeet alkoivat nousta korkeammalle kuin tässä iässä on terveellistä.

Kartan saatuani yritin tehdä järkevän reitinvalinnan. Eli isopisteisille rasteille ensin alkuun.
56:lta sai viisikymmentä pistettä ja samoin rastilta 53. Sinne ei olisi pitänyt mennä, koska jyrkkä kallio oli liukas ja vuorelle nousu piti tehdä puista ja pensaista apua ja tukea hakien. Ylös pääsin hengissä, pulssi nousi kiivetessä jo 153:een ja alas tulin kiertotietä hiukan loivempia rinteitä hakien. Tämän rasituksen jälkeen alkoi jo jaloissa painaa, vaikka vasta neljäsosa ajasta oli kulunut.

Matka jatkui 54:lle ja sieltä sitten alkoi paluumatka ja piti tyytyä pienempiin pistemääriin. Rastit olivat 22-15-35-43-26-33-32-36, jolle rastille piti mennä vähän kierrellen, kun kartanluku tökki. Matka jatkui rasteille 52-41-44-46.
Sitten alkoi aika tehdä tiukkaa, koska jos tunti ylittyy, niin alkavat sakot painaa tulosta alaspäin. 

Hiukan akilles alkoi valittaa, kun lisäsin kierroksia koneeseen. Varsinkin kun luterilaisena jouduin kiertämään alikulkutunnelin kautta maaliin. Suoraan kielletyn alueen läpi olisin päässyt ajoissa maaliin, nyt ylitin sallitun tunnin ajan kolmella sekunnilla. Ei auttanut, vaikka pulssi hakkasi 165 maaliin tullessa.

Hävisin niukasti ensimmäisen työnantajani Veijo Tasalan pojanpojalle Markukselle. Hän on aloittanut suunnistusuransa aikuisiällä. Siihen lienee syynä se, että hänen tyttärensä on innostunut asiasta tänä vuonna.