torstai 14. marraskuuta 2019

Rasismista!

Rasismista puhutaan päivä päivältä enemmän.

Mielestäni en ole kovin rasistinen – moni läheisistäni saattaa olla asiasta eri mieltä.
Tosin aitona linkolalaisena olen sitä mieltä, että periaatteessa rajat pitäisi sulkea ja kansalaisten tulisi pysytellä kotiseuduillaan. Jos kotiseutu ei pysty elättämään koko väestöä, niin sitten väestöä on liikaa.

Ja väestöähän maapallolla on aivan liikaa. Kun eläiminä (siis muita eläimiä kuin ihmisiä) tulee elinalueelleen liikaa, luonto kyllä karsii ylimääräiset pois joukosta. Tavalla tai toisella.
Kun ihmisiä tulee liikaa, niin edessä on ongelma. On epäinhimillistä antaa niiden kuolla nälkään. Siten eri järjestöt hyökkäävät apuun ja toimittavat alueelle ruokaa ja pelastavat mitä pelastettavissa on. Tämä on tietysti inhimillisesti ymmärrettävää. 

Mutta eihän siinä ole mitään järkeä.
Ei maapallolla ole tilaa kahdeksalle miljardille ihmiselle. Ei ainakaan nyt kun elintaso kasvaa 
kaikkialla. Jokaisella pitää olla juokseva vesi, toiletti, keskuslämmitys (tai -jäähdytys), telkkari, auto, kännykkä, tabletti, tietokone, akateeminen loppututkinto, neljän viikon kesäloma ja ammattiyhdistysliikkeen takaama työttömyysturva.

Tämä voi onnistua Suomessa, meitä on vain viisi miljoonaa.
Mutta lievästi Einsteinia tyhmemmänkin pitäisi ymmärtää, että se ei todellakaan ole mahdollista kahdeksalle miljardille ihmiseksi kutsutulle eläimelle.

Siksi olen sitä mieltä, että meidän ei pitäisi tukea millään tavoin pakolaisuutta kenenkään kotiseudulta. Ei edes työperäistä muuttoa maasta toiseen.
Kaikki inhimilliset voimat olisi kytkettävä miettimään ja toteuttamaan sitä, miten maapallon väestö saataisiin putoamaan järkevälle tasolle alle kahden miljardin.
Siihen sitten jo tarvitaankin mukaan Einsteinia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti