lauantai 22. lokakuuta 2022

Kaarinan Syysmaraton

Tänään olin jälleen kerran Kaarinan Syysmaratonilla.

Ensimmäinen Syysmaraton juostiin 2011 juostiin. Silloin olin itse juoksemassa, mutta sen jälkeen olen ollut järjestelytehtävissä. Niin tänäänkin.

Aamuyhdeksän jälkeen aloimme ohjata kisaan saapuvia autoja parkkiin, niitä riitti, kun osanottajia oli puolisen tuhatta.
Ensimmäinen ryhmä, kympin juoksijat lähtivät klo 11.50, puolikkaan juoksijat klo 12.00 ja maratoonarit klo 12.10. Kisa käytiin runsaan kymmenen kilometrin reitillä, joten maratoonarit kiersivät sen neljä kertaa.

Minä olin ohjaamassa liikennettä yhdessä risteyksessä heti alkumatkalla ja töitä riitti hieman yli neljään saakka. Alussa oli vilskettä ja piti olla tarkkana. Sitten kun puolikkaan juoksijat loppuivat, oli aika rauhallista.

Parinani risteyksessä oli Mikko Heiniö, hänen kanssaan olemme töitä tehneet parina aikaisempanakin vuotena.
Mikko on loistava maratoonari, voittanut Suomen mestaruuksia ikämiessarjoissa viime vuosikymmenenä.

Tunnetumpi hän on säveltäjänä. Säveltänyt lukuisia pianokonserttoja ja useamman oopperan.
Hänen toisen oopperansa Käärmeen hetki kantaesitys oli 15. syyskuuta 2006 Suomen kansallisoopperassa.
Eerik XIV oli Turun kaupungin tilausteos säveltäjä Mikko Heiniöltä ja libretisti Juha Siltaselta Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 kunniaksi.

Mutta me kyllä puhuimme juoksusta.

Mikko kertoi, että hän on houkutellut kanssaan muutaman parikymmentä vuotta nuoremman juoksemaan pitkiä lenkkejä.

Ja hän on asettanut näille kolme tavoitetta. Ensimmäinen on juosta mara alle neljän tunnin – sen on jokainen näistä jo tehnyt.
Toinen on juosta matka aikaan 3.19.00 – se on Mikon ennätys. Siihen ei ole kukaan vielä pystynyt.
Ja kolmas tavoite on juosta se aika myös 68-vuotiaana. Mikko kun juoksi ennätyksensä sen ikäisenä!

Niitä on vähän maapallolla, jotka ovat pystyneet juoksemaan oman ennätyksensä tuossa iässä – siis jos takana on puolen sataa maratonia!
Minäkin juoksin ennätykseni 62 vuotta nuorena! Aika vaan oli runsaan tunnin huonompi kuin Mikolla.

Tämän näköinen äijän köriläs kun ohjaa liikennettä, niin jopa Audi-miehet tottelevat!

Tässä puolimaratonilla neljänneksi tullut nauvolainen Lennart Söderlund heti puolimatkan jälkeen.
Aikaa hän käytti tunnin ja vartin,
ilmankos pystyi juoksemaan matkan melko ohuella vaatetuksella.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti