lauantai 23. tammikuuta 2021

Valtiontaloutta tarkistamassa

Valtiontalouden tarkastusvirasto on otsikoissa.

Ei suinkaan sen takia, että sen tarkastustoiminta olisi kaivanut esiin jotain todella kiinnostavaa.
Ainoat kiinnostavat asiat pyörivät tarkastusviraston toiminnassa sen pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin teoissa ja tekemättä jättämisissä.

Tämä virasto siis tarkastaa valtiontalouden toimintaa. Pari vuotta sitten ihmeteltiin, kun tämä Tytti Y-V käytti ylivoimaisesti eniten meidän veronmaksajien rahoja matkustamiseen. Hän kävi useissa eksoottisissa maissa edustamassa isänmaataan – hän selvitteli myös miksi, mutta syyt eivät oikein auenneet tavalliselle kaduntallaajalle. Mutta ensimmäisen luokan lennot ja hotellit kelpasivat rouvalle.

Jo hänen uranousunsa on synnyttänyt ihmettelyä. On ihmetelty, kuka on hänen kummisetänsä! Rouva on nimitetty virkoihinsa ilman avointa hakua. Yhden viran hän on saanut ranskan kielen taidollaan, hän on opiskellut Ranskassa. 

Pelkällä vieraan kielen taidolla ei virastoa johdeta. Ilmapiiri työpaikalla on surkea ja kaikkinainen arvostelu on kielletty. Toista sataa virkamiestä on peloteltu hiljaisiksi, kaikkinainen arvostelu on kielletty ja tarkastustoiminta on nykyään sellaista joomies-toimintaa, hampaatonta puuhastelua.

Tästä hyvänä esimerkkinä, että yksi virkamies hyllytettiin ja pantiin kahdeksi vuodeksi odottamaan eläköitymistään. Hänelle maksettiin palkkaa siitä, ettei hän tehnyt mitään. Hän ei siis saanut tehdä mitään eikä hänen tarvinnut olla edes työpaikalla. Lisäksi hänet oli vaiennettu, syytä ei ole kerrottu.

Valtion varojen asianmukaista käyttöä valvovan valtiontalouden tarkastusviraston ylin johto oli siis sitä mieltä, että velvollisuus tehdä työtä ei kuulu eduskunnan virkamiehen virkavelvollisuuksiin. Eduskunnan oikeusasiamies kuitenkin katsoi toisin ja totesi Yli-Viikarin tekemän sopimuksen olevan lainvastainen.

Monesti on todettu, että puutteistaan huolimatta demokratia on paras tapa johtaa valtioita.
Tällainen sisäänlämpiävä toiminta ei johda kuitenkaan mihinkään rangaistuksiin, vaan kevyeen sormien heristelyyn.

Joskus jää kyllä kaipaamaan venäläistä tai kiinalaista hallintomallia, jossa häkin ovi herkästi heilahtaa - parhaimmillaan giljotiinin terä - tämäntapaisesta toiminnasta.

Kohtuullisen hyväpalkkaista porukkaa virastossa!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti