torstai 7. tammikuuta 2021

Kylähullun narsistin tuho!

Yllä olevalla otsikolla en siis tietenkään tarkoita USA:n presidentin työsuhteen viimeisiä päiviä. Pois se minusta, en ole arvostellut aikanaan edes Urho Kekkosen viimeisiä päiviä seniilinä vanhuksena Suomen presidenttinä.

Mutta Urkki olikin vain sairas. Hulluksi ei häntä kukaan väittänyt.

Enkä tuolla tietenkään viittaa sellaista ulkopoliittisesti arveluttavaa väitettä, että Mr. Trump olisi hullu. Tai tyhmä. Tai jäänyt tietyiltä ominaisuuksiltaan kymmenvuotiaan poikalapsen tasolle!

Mutta olen kyllä lukenut väitteitä, jotka tukevat Mr. Trumpin henkistä häilyvyyttä. Ja hyvin varovasti myöntänyt, että alitajuisesti olen saattanut ajatella samoin.

Mutta kyllä demokratiaa Atlantin toisella puolen on koeteltu vakavasti.

Aikoinaan Australiaan karkotettiin rikollisia ainakin Britanniasta. Siellä näiden perilliset hoitavat nykyään asioitaan todella demokraattisena mallimaana.
Amerikkaan muuttivat eurooppalaiset, joilla alkoi maa polttaa jalkojen alla. Muuttajat olivat vaan jollain lailla epäsovinnaisia vanhoillisiin muotteihin Euroopassa.

Varsin tieteellisen päättelyketjun tuloksena voin siis todeta, että rikollisten geeniperimä on paljon parempi kuin epäsovinnaisten pakoon lähtijöiden!


Demokratian häpäisijät Capitolia valtaamassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti