Talvirastit pidettiin omatoimisina Myllyn Gigantin parkkipaikalta. Pakkohan sinne oli mennä aloittamaan suunnistusvuosi.
Jos olisin tiennyt maaston, niin olisin jättänyt suunnistuksen väliin.
Tosin tiesin aika tarkkaan maaston ja menin silti.
Suunnistukseksi sitä ei voinut
kutsua. Se oli sekoitus vuoristokiipeilyä ja risukossa rämpimistä. Ja jos polku
sattui alle, niin polulla oli juurakoita 20 sentin korkeudessa 20 sentin
välein.
Eteneminen oli suurimmaksi
osaksi kävelyä. Hidasta sellaista, kun kolmen viime päivän lenkit painoivat
jaloissa.
Käynnistin kellon P-paikan
kulmalla, kävin lähdössä ja menin metsän kautta ykköselle. Sitä pyörähdin
oikein kunnolla, kartanluku oli hukassa.
Kolmoselle mennessä
sähkölinjan alla upposin suon silmäkkeeseen, josta oli vaikeuksia päästä ylös.
Onneksi laitoin neoprene-sukat jalkaan - muuten olisi tullut keskeytys jalkojen
jäätymisen takia. Nyt sukat vain kastuivat.
Sitten helpotti, rastit
löytyivät kohtuullisesti, vasta kasilla tuli isompi mutka matkaan.
Ysille pitkä kierto, parempi virsta väärään kuin vaaksa vaaraan.
Monta kertaa ihmettelin mitä
oikein teen talvisessa metsässä, kun en pysty juoksemaan enkä hyppimään risujen
yli.
Pari kertaa ajattelin mielessäni jättää jonkun korkean mäen päällä olevan
rastin väliin, mutta luterilaisena kävin kuitenkin jokaisella.
Maali autolla!
 |
| Reittiviiva alkoi P-paikan luoteiskulmasta ja siihen, missä auto sijaitsi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti