tiistai 19. tammikuuta 2021

Suomen kartta

THL eli terveyden ja hyvinvoinnin laitos on taas päässyt otsikoihin.

Sinne on pesiytynyt terveyteen erikoistuneita virkamiehiä. Jos näin maskuliinista nimitystä saa tässä yhteydessä käyttää – paljon siellä on naisiakin hoitamassa yhteisiä asioitamme.
Kuten laitoksen nimikin sanoo, sinne on palkattu fakki-idiootteja, jotka virkamiesmäisesti hoitavat laput silmillä heille uskottua tonttia.

Kuten varmasti moni on kuullut, meillä on terveyttä uhkaamassa tämä koronavirus. Virkamiehet ja poliitikot yrittävät yhteisvoimin taistella koronaa vastaan. Siinä on sitten tapahtunut kaikenlaista häikkää kiireen keskellä. On ostettu joltakin kauneusalan yrittäjältä viidellä miljoonalla eurolla maskeja, jotka eivät täytä vaatimuksia. 

On pidetty luentoja kansalle oikein telkkarissa, ja nuoret, kauniit naisministerit ovat päässeet esiintymään. Nyt on esiintymiset vähentyneet, kun maskin käyttö on tullut vähän niin kuin pakolliseksi. Ja jos naama ei näy, niin mitä hittoa sinne telkkariin änkeää itseään näyttämään.

Yhtään prosenttilaskua osaavaa ei sitten näitten THL:n fakkien joukkoon ole eksynyt.
Koronarokotetta kun piti jakaa alueille asukasluvun mukaan tietty prosentti.
Turun alueelle olisi toimitettu vain puolet meille kuuluvasta määrästä.

Tosin saattaa olla, että siellä olisi voinut olla pari laskutaitoista terveysasiantuntijoiden joukossa. Olen saanut yleensä luotettavalta taholta tietää, että laitoksen hesalaiset ja sudettisavolaiset tahallaan puolittivat Turun osuuden.
Tällaisesta vääryydestä on päästävä irti ja äkkiä.

Toivon, että täällä Varsinais-Suomessa äänestetään itsenäisyydestä ja irtaantumisesta Salon itäpuolella asuvien länsivenäläisten heimojen mielivallasta.

Sehän voisi tapahtua samoihin aikoihin kuin skottien irtaantuminen brittien vainovallasta. 


Uusi Suomen kartta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti