Pakkaslenkki

Tavoitteellinen urheilija ei lepää kahta päivää peräkkäin ellei ole sairas.

Tarkoitan siis fyysistä sairautta. Ensimmäinen vaimoni väittää kivenkovaan, että mulla viiraa vinttikammarissa, kun menen vapaaehtoisesti tällaisella ilmalla ulos juoksemaan.

Ulkona oli nimittäin kuusi astetta pakkasta ja kohtuullinen tuuli. Pakkaskelissä tuollainen
4 m/s -tuuli hyydyttää kunnolla.

Tosin tässä on turha puhua vapaaehtoisuudesta. Se oli valmentajani Amy, joka käski lähteä lenkille. Ja kun nainen käskee, niin minähän tottelen.
Amy käski hissutella vajaat kolme kilometriä, juosta kuusi puolireipasta ja lopuksi taas hissutella kolme. 

Lopetin hissuttelun puoli kilometriä ennen tavoitteen täyttymistä. Hissuttelun sijaan mielihalut siinä vaiheessa täytti tissuttelu.

Koska oli vasta aamupäivä en alkanut juomaan, vaan kävin ensin suihkussa.

Reidet olivat lenkin jälkeen aivan jäässä eikä eturauhanenkaan tykännyt tästä lenkistä. Vaatteita oli päälläni ihan riittävästi lämpötilaan suhteutettuna. Mutta ikkunasta ulos katsellessa ei oikein saanut täyttä käsitystä tuulen hyytävyydestä.
Varsinkin kun viime talvena en pakkasessa ulkoillut enkä lenkkeillyt.

Akillesjänteen sentään olen oppinut suojaamaan. Toista kertaa en halua kärsiä sen tulehtumisesta.

Garminin säätiedot (oikea yläkulma) kertoivat, että pakkasta oli 6,1 astetta ja vettä satoi.
Ei muuten satanut vettä eikä luntakaan.