Kunnon hiihtolenkki

Kävin aamulla kävelemässä ja samalla tarkistin oliko latu Luolavuoreen ajettu. Olihan se!

Siispä lähdin iltapäivällä tekemään hiukan pidempää hiihtolenkkiä.
Lähdin aluksi etelään ja tein koukkauksen Skanssin suuntaan. Palasin sieltä pääreitille. Ylitin moottoritien ja seuraavaksi alitin vanhan ykköstien, alitus oli lumetettu viikonloppuna.
Jatkoin mäkistä reittiä kohti Katariinanlaaksoa. 

Runsaasti oli hiihtäjiä liikenteessä, vaikka oli arkipäivä. Tosin näin korona-aikana etätyöläiset voivat ulkoilla valoisana aikana ja tehdä töitä sitten illalla. Kyllä kaamos on eläkeläisellä paljon lyhyempi, kun voi ulkoilla päiväsaikaan seitsemänä päivänä viikossa.

Käännyin takaisin Ispoisten isolla parkkipaikalla, se on tuttu monen Turku-Rastin parkkipaikkana. Siellä oli parikymmentä päivähoitolasta opettelemassa hiihtämään.

Paluumatkalla pysähdyin, kun sain kympin täyteen. Nautin yhden suklaapatukan ja join kaksi desiä mehua.

Onnistuin ohittamaan kodin ja jatkoin Lausteen pururadalle ja siltä käännyin heti kohti Kaarinan urheilukeskusta. Kiersin pururadan, paluumatkalla tapasin Pekan, joka oli viime talvena suunnistamassa Torreviejan dyyneillä samaan aikaan kuin minäkin. Juttelimme hetken ja jatkoin matkaani. 

Mietin käydä vielä ylhäällä pyörähtämässä Lausteen kahden kilometrin sakkolenkin, mutta laiskuus vei voiton ja käännyin oikopolulle suoraan kotiin.

Se oli kyllä virhe, siinä oli koiranulkoiluttajien polku muttei latua. Kaiken lisäksi vajaat puoli kilometriä polusta oli lähes mahdotonta edetä. Tykkylumi oli painanut nuoret koivut polun päälle ja jouduin kumartelemaan enemmän kuin milloinkaan yhtenä päivänä elämäni aikana. Kerran piponikin jäi koivuun ja jouduin palaamaan takaisin. 

Helpompaa olisi ollut kiertää pururata ja saada kaiken lisäksi kahdenkymmenen kilometrin lenkki täyteen. Nyt se jäi kilometrin alle.

Päivä saldoksi tunnin kävelylenkin kanssa tuli yli kolme tuntia liikuntaa. Ei huano!

Kyllä nyt turkulaisiakin palkitaan hienoilla hiihtoladuilla!