Puolimaraton hiihtäen

Tammikuu piti saada kunniallisesti kuopattua.
Sehän tapahtui lähtemällä hiihtämään.

Pakkasta oli mittarissa kymmenen astetta ja pukeuduin sen mukaan. Ei tuullut yhtään ja vaatetta oli ehkä hiukan liikaa päällä. Mutta kun sopeutti vauhdin eskimoiden ohjeen mukaan niin hyvää tuli.
Eskimothan määräävät, että vauhti pitää olla sellaista, ettei tule kylmä eikä hiki. Hemmetin hyvä ohje.

Lähdin kohti Luolavuorta, se on pääasiassa sopivaa tällaiselle vanhalle ja huonolla tasapainolla varustetulle karpaasille. Menomatkalla oli yksi alamäki, joka oli pakko aurata vauhdin hillitsemiseksi. Niin olivat tehneet muutkin ja mäki oli jäinen. Siinä oli kaatuminen lähellä, mutta niitä ei lasketa.

Kääntöpiste oli Luolavuoren päällä, en laskenut alas koska se olisi ollut minun taidoillani mahdotonta. Matkaa sinne tuli hieman yli kahdeksan kilometriä.
Paluumatkalla tein yhden runsaan kilometrin pituisen paluulenkin ja ennen Huhkolaa kävin sakkokierroksella Skanssin piston päässä.

Sain täyteen kaksikymmentä kilometriä. Se oli siten pisin hiihtolenkkini kahteen vuoteen.
Ilma oli todella hieno, tyyntä, aurinko paistoi ja väkeä runsaasti ladulla. Kaikki hiihtäen yhtä vanhempaa naista lukuun ottamatta.

Reitti

Paluumatkalla ennen Harittua