perjantai 1. tammikuuta 2021

Uusi vuosi on alkanut

Otimme vastaan Uudenvuoden rauhallisesti, mutta silti yöunet jäivät aika ohuiksi.

Aamupäivällä lähdin pienelle kävelylenkille harrastamaan lintujen bongaamista. Viime vuosi kun jäi puolittain väliin Espanjassa vietetyn alkuvuoden takia.

 Kiersin Huhkolan ja havaitsin seitsemän lajia.
Iltapäivällä lähdin juoksemaan. Hölkkäsin hiljaa, kun eilen tuli tempaistua hieman kovempi lenkki. Sentään sain matkaa taitettua kymmenen kilometriä.
Tällä reissulla näin kolme lintulajia lisää. Alla tämän päivän havainnot:

1 Pikkuvarpunen
2 Varpunen
3 Talitiainen
4 Sinitiainen 
5 Heinäsorsa
6 Harakka
7 Mustarastas
8 Varis
9 Naakka
10 Harmaalokki

Kotiin palattuani aloin tekemään muistiinpanoja OpenOfficen avulla. Jostakin syystä se ei oikein toimi minun koneellani tai minulla ja päätin ryhtyä tukemaan rutiköyhää Microsoftia ja ostin itselleni käyttöoikeuden Office 365 ohjelmistoon.

Hiukan se kirveli, mutta uskon pystyväni nukkumaan ensi yön kohtuullisesti tämän asian kanssa. Lähetin Bill Gatesille 69 euroa rahaa ja saan sillä rellestää vuoden tämän ohjelmiston kanssa.
Ikivanha Microsoft Office 2003 ohjelmistoni päivitykset loppuivat muutama vuosi sitten ja sen jälkeen olen yrittänyt harrastaa kirjallisia toimintojani OpenOfficen avulla. En ole jaksanut opetella sen käyttöä kunnolla ja vuodet ovat rassanneet: tukka on harmaantunut ja ohentunut! 

Kyllä helpottaa. Olen tallentanut nuo bongaukseni kännykkään sitä mukaa kun olen havainnon tehnyt. Nyt yhdistin kännykän tietokoneeseen ja kopioin kymmenen linnun listan suoraan tähän päiväkirjaan.

Minustahan alkaa tulla nörtti!


Tämä kuva auringonlaskusta on viime vuoden tammikuulta.
Saattaa hetki mennä ennen kuin saan vastaavan täältä kotimaasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti