Ohi on 2019

Taas yksi vuosi on pulkassa. 

Tätä vuotta leimasivat sairaudet. Helmikuun kahdeksantena meni akillesjänne ja sen kuntoutus jatkuu edelleen. Ja vuoden kaksi viimeistä viikkoa olin flunssassa – siitä alan jo toipua.

Akilleksen takia vuoden juoksut olivat vähäiset. Ja niiden vähienkin lenkkien vauhti hidasta. Muuten tuli ulkoiltua normaali määrä. Juoksua korvasin kävelyllä ja pyöräilyllä.

Tässä viime vuosien lenkkeilyt eriteltyinä:

Vuosi	Juoksu	Suunnistus	Hiihto	Pyöräily	Yhteensä	Tunnit
2003	617	255	218		2176
2004	793	302	858		2060
2005	881	308	664		1938
2006	1111	153	389		1734
2007	1347	241	329		1995
2008	1196	262	200	206	2136	283
2009	1507	286	406	110	2767	358
2010	1419	224	783	391	3347	428
2011	1266	184	587	761	3276	391
2012	973	232	811	163	2606	346
2013	1196	234	818	218	2863	380
2014	1443	227	470	106	2629	360
2015	959	378	603	326	3147	483
2016	1471	201	363	488	3217	471
2017	1170	239	409	182	2653	402
2018	1419	242	284	218	2583	379
2019	680	225	320	640	2509	354

Suunnistusvuosi 2019

Nukuin yöni kohtuullisesti. Heräsin joskus kolmen aikoihin ja nenä oli tukossa. Tunti kului ennen kuin sain röörit vetämään ja uudestaan unen päästä kiinni.

Aamulla heräsin ennen kellon soimista ja tein kaikki valmistelut lähteäkseni suunnistamaan. Siinä aamukahvia juodessani iski lievä väsymys ja sitäkin suurempi laiskuus (olisi sille toinen kuvaavampi sanakin löytynyt!). 

Totesin sille ahkerammalle minälleni, että terveyteni ja nurkan takana odottavan suuremman suunnistustulevaisuuteni kannalta on järkevämpää jäädä kotiin kuin lähteä espanjalaiseen kivikkoon kompuroimaan.

Niinpä tämän vuoden suunnistukset on suunnistettu ja on aika tehdä tilinpäätös.
Jos kyseessä olisi liikeyritys, niin vuoden tulos on sen verran heikko, että pääomat olisivat miinuksella ja yritys olisi haettava konkurssiin.
Mutta minä aion jatkaa toimintaa myös ensi vuonna ja saada kurssin uudelleen nous

Tämän vuoden numerot ovat seuraavat (suluissa edellinen vuosi):
- Suunnistuskisoja 41 (52)
- Juostu matka 195 km (211)
- Keskimääräinen km-vauhti 12.40 (12.20)
- Pummien osuus 6,7 % (6,9)
- Nousumetrit 3360 (4667)
- Keskimääräinen syke 135 (137)

Suunnistettu matka on vain vähän viime vuotista pienempi, se johtuu siitä, että mukana kolme pidempää rogainig-suunnistusta.
Suunnistusvauhti riippuu paljolti maastosta. Tänä vuonna olen valinnut helppoja maastoja akillesvammani takia.
Varsinaisia ranki-kisoja oli tänä vuonna vain viisi. Viime vuonna niitä oli kymmenen.

Alicante Orienteering Meeting

Jätin sairasvuoteeni ja lähdin ulkoilemaan oikeisiin suunnistuskilpailuihin.

Oli ilmoittautunut jo ennen lähtöäni kisaan, jossa suunnistetaan viisi kilpailua neljässä päivässä. Terveelle miehelle sehän oli helppo nakki?
nyt kun olen toista viikkoa sairastellut muutakin kuin meritautuia, niin jätin eilisen kisan juoksematta.  Tänään tapahtuma oli lähellä ja päätin oosallistua.

Liitteenä kartta ja reitti.
Kulkemani reittiviivan värityksen skaala on nyt sellainen, että kävelyvauhtikin on merkitty vihreällä. Maastopohja kivineen ja aluskasveineen teki liikkumisen toipilaalle vaikeaksi eikä nopeaa juoksua nähnyt paljoa muillakaan kisassa.
Mittakaava oli vieras 1:5.000 ja teki kanssa pikku tepposia.

K-1: En huomannut, että siellä oli K-piste, luulin sitä jonkun rastiksi. Joten matka ykköselle tuntui pitkältä.
1-2: Olisi kait kannattanut mennä polkua pidemmälle!
2-3: Mäen ylitys hitaasti ja varmasti. Notkossa olisi kannattanut vilkaista kompassia ja valita pohjoiseen menevä notko - tosin en tiheikössä nähnyt sinnekin johtavan notkelman. Maalissa tulostetussa lipukkeessa oli jo ilmoitus, että pummi (Time loss) oli 4:04. Jätte kiva!
3-4: Viivasta poiketen menin rastille notkoa pitkin, helppoa.
4-5: Mäen ylitys taas, ja suunta ei pitänyt. Kävin aika alhaalla, pummi 2.08.
5-6: Älytöntä horjumista ennen rastia, pummi 1.00.
6-7: Hitaasti ja varmasti. Pummi hidastelusta 1.05.
7-8: Ymmärsin valita polkureitin.
8-Maali: Aloin pikku hiljaa oppia tämän suunnistuksen salat ja automatiikka ei antanut mulle enää pummiaikoja. Kävin myös rastilla nro 16 vaikka se ei kuvassa näykään.

Iltapäivällä on sprintti - senkin jätän väliin. Huomenna uusi yritys, jos rohkenen mennä, Garmin nimittäin antoi tästä palautusajaksi 43 tuntia!

Lähtö lähestyy - päivä kerrallaan

Kun oli aamulla neljään asti yskinyt niin, etten ollut silmäystäkään nukkunut, niin oli pakko tehdä jotain.
Otin esille tabletin ja googlasin yhdistelman paha yskä ja unettomuus. Johan alkoi tulla ohjeita tuutin täydeltä. Opiskelin lääketiedettä vajaan tunnin ja poimin sieltä parhaan neuvon. Tai ainoan, jota pystyin käyttämään sillä hetkellä. 

Laitoin mukiin vettä ja lämmitin sen mikrossa kiehumispisteeseen. Lisäsin siihen roimasti hunajaa ja aloin hengittää höyryjä ja juoda nestettä. Mukin tyhjettyä siirryin sänkyyn ja nukuin ensimmäisen kerran neljään yöhön oikein kunnolla. Mutta vain neljä tuntia. 

Aamutoimien jälkeen kävin hakemassa Alicante O-Meetingin kilpailumateriaalin. Tosin se oli hukkareissu, kisassa ei kait käytetä kilpailunumeroita ja materiaali oli minulle tarpeetonta. Ja toisaalta saattaa olla, etten koko kisaan edes osallistu – aika näyttää.

Kotiin palattuani opiskelin hetken espanjaa ja sanan antitusigeno. Sen kanssa lähdin vajaan kilometrin päässä olevaan 24 tuntia auki olevaan apteekkiin. Espanjassa ei ole mitään itsepalvelusysteemiä ole vaan asiat hoidetaan farmaseutin kanssa tiskin ääressä. Tiskaamaan ei sentään jouduttu. Neitonen osasi englantia suurin piirtein saman verran kuin minä espanjaa.
Hän paneutui ongelmaani perusteellisesti ja kyseli minkälaista yskää podin. Homma hoitui, vaikka minä en ymmärtänyt häntä eikä hän minua. Suullisesti hän opasti, että myrkkyä pitää ottaa 5 millilitraa kolme kertaa päivässä. Ja varmisti, että ymmärsin asian kaivamalla pakkauksesta esiin mittalusikan, jossa oli korkeusviiva 5 ml:n kohdalla ja näytti vielä sormillaan kolme kertaa päivässä.

Kämpillä keskustelimme vaimon kanssa tilanteestani ja kerroin, etten voi kuolla tällä reissulla – eihän hän yksin saisi ajettua autoa takaisin Suomeen eikä muutenkaan pärjäisi täällä hispanjoolien maassa. Ulla sanoi, että voin aivan rauhassa kuolla kupsahtaa. Kyllä hän lähikauppaan saakka pääsee ostoksille ja uskoi saavansa Juhan lentokoneeseen ja ajamaan auton takaisin kotimaahan.

Joten ei minua enää mihinkään tarvita!
Eikä se elämä ole päiviin tuntunut elämisen arvoiseltakaan: olut maistuu kissanpissalle!

Erilainen joulu

Ikimuistoinen joulu alkaa olla takana päin.

Flunssa muuttui aattona hirmuiseksi yskäksi. Jos olisi jaksanut olla pystyssä koko päivän ja seuraavan yön, niin ehkä tilanteen olisi kestänyt hyvin. Mutta kun vaihtoi asennon makuuasentoon, alkoi hirmuinen yskiminen. 

Kun oli jaksanut olla pitkällään pari kolme tuntia, niin yskä hellitti. Sitten pitikin käydä pissalla ja homma alkoi alusta.
Yöunet jäivät aika ohuiksi – myös ensimmäinen vaimoni valitti samaa. Siis sitä, ettei saanut nukutuksi. Ei, vaikka meillä on eri makuuhuoneet.

Aattona en poistunut ulos kämpästä kertaakaan. 

Jouluruuan valmistuksessa autoin kyllä vaimoa. Joulupadastamme tuli erilainen kuin kotona valmistettu karjalanpaisti. Se sika, jonka ostimme kaupasta, oli jotain ihmeellistä syyn suuntaan halkaistua lihaa. Ohuet viipaleet oli pakattu tiiviiksi paketiksi ja se näytti pakkauksessa ihan kunnon lihalta. Kaipa pakkauksessa oli jotain selvitystä, mutta meidän espanjalla siitä ei mitään tolkkua saanut.

Eihän se makuun vaikuttanut huonontavasti, mutta paistin rakenne oli hieman erilainen kuin kotona on tottunut.
Ruoka maistui kuitenkin ihan priimalta paikallisen punaviinin kanssa. 

Illalla saimme seurata parvekkelta ilotulitusrakettien ampumista. Itse näköhavainnot jäivät vähiin, mutta kuulohavainnot jatkuivat yli puolen yön. 

Joulupäivänä päätin, että olen jo melkein terve ja ulkoilutin itseäni kävellen viiden kilometrin verran.
Ehkä tästä vielä henkiin herätään, jouluhan on syntymisen juhlaa.

Aatonaaton hurmaa

Nyt eivät enää lääkkeetkään auttaneet. Maate mentyäni yskin pari tuntia holtittomasti.
Aluksi uskoin kuolevani, pikku hiljaa aloin pelätä kuolevani ja lopuksi toivoin pikaista poistumista elävien ja kärsivien kirjoista.

Lopulta yskä hieman hellitti ja sain nukuttua pätkittäin muutaman tunnin.

Aamulla ei mitenkään pirteänä lähdin hakemaan rasteja metsästä. Pää oli niin pahasti sekaisin, etten löytänyt kahta rastialippua ollenkaan. Sitä en jäänyt ihmettelemään – tiesin että ne ovat keräilyesineitä täällä, mutta kun laitoin gps-jäljen kartalle, huomasin virheeni.

Kävimme kaupassa iltapäivällä. Aldi-nimisessä Lidlin kilpailijassa, sieltä kun kerrottiin saatavan valmiita kinkkuja jouluksi. Emme sellaista löytäneet, joten päätimme tehdä juhlaruuaksemme karjalanpaistia.

Illallisen kävimme nauttimassa lähistöllä olevassa kiinalaisravintolassa. Ruoka oli hyvää ja edullista, palvelu kiinalaiseen tapaan kohteliasta ja nopeaa. Saimme poislähtiessämme lahjukseksi rullattavan seinäkalenterin.

Kartta ja reitti:

Auringonlasku

Rauhallista flunssan potemista edelleen.

Ullan lääkkeet teki sen, että nenä oli auki yöllä ja sain hyvin nukuttua.

Aamupäivällä tein parin kilometrin rauhallisen kävelylenkin ja iltapäivällä istuimme auringossa parvekkeella. Tuuli edelleen häiritsi auringonpalvontaa.

Auringon laskiessa menimme rannalle ja minä otin laskevasta valonlähteestämme kuvia.
Kun Ullasta ei saa ottaa kuvia, niin otin toisesta kissasta pari kuvaa.

Itku pitkästä ilosta!

Nyt ei mennyt kuin Strömsössä.

Illalla alkoi nenä vuotaa ja tavaraa sieltä tuli sen verran illan ja alkuyön aikan, että Espanjan meteorologinen laitos antoi tulvavaroituksen – Välimeren pinta alkoi nousta huomattavissa määrin kun erite valui viemärin kautta merelle.

Onneksi rouvalla on aina mukana apteekki ja sieltä löytyi nenäsumute. Sen kanssa sain tulvan aisoihin ja joskus kahden jälkeen torkahdin huonolle yöunelle.
Luterilainen heräsi kaikista murheista huolimatta seitsemältä, mutta loikoilin vuoteessa vielä tunnin verran.

Ulos en uskaltanut lähteä. Se ei haitannut, kävimme eilen paikallisessa Lidlissä ostamassa ruokaa ja juomaa. Ja tänään teimme yhdessä spaghettikastiketta ja minä operoin spaghetit notkeiksi. Itse asiassa ruoka oli erittäin onnistunutta.

Lämpötila nousi tänään yli kahdenkymmenen asteen mutta kylmä tuuli ajoi minut nopeasti parvekkeelta sisätiloihin.
Joulun sääennuste näyttää sen sijaan oikein hyvältä!

Suunnistusta espanjalaisessa supikossa

Suomalaiset suunnistusystäväni järjestivät tuloni kunniaksi harjoitusrastit jollakin vanhalla radalla. Veivät sinne metsään oikein rastiliput, jotta saatoin olla varma sijainnistani. Pari kertaa se varmistus olikin tarpeen, kun tuli pikkuisen pummattua.

Tässä kertomus rastiväleistä, viimeisenä aika minuutti.sekunti:
K-1: Rauhallisesti supikkoon tutustuen ja rastille kuin telkkä pönttöön, 4.10.
1-2: Suunta oli hyvä mutta oikeelta ohi, sitten näin vasemmalla aukean ja ymmärsin missä olen, 4.22.
2-3: Suunta petti ja sitten petti kaikki muu.
Piti nousta mäelle ja tarkistaa sieltä missä olin, 8.18 - siinä pummia 5 min!
3-4: Ymmärsin lukea karttaa, alkoi sujua. 3.15
4-5: Lopussa hiukan jarruttelua, uskoin olevani lähellä rastia, 4.35
5-6: Pitkä väli, lopussa tukeutuen aitaan, 7.05
6-7: Ihan OK, 2.35
7-8: Välillä piti hiukan varmistella, 3.27
8-9: Ihan OK, 2.37
9-10: Vierestä ohi ja käännös väärään suuntaan, 3.38
10-M: 0.50

Reitti 3,6 km, pummeja noin 7 minuuttia, aikaa sain kulumaan 44.54.

Rastiliput jäivät vielä metsään ja siellä on niitä lisääkin. Eli homma jatkuu huomenna.

Torstai

Suomessa tämä vihervasemmistolainen hallitus toivottaa hallitsemalleen kansalle hyvää joulua.
Heidän tekemänsä politiikka johtaa jyrkkää alamäkeä helvettiin, mutta ehkä näiden hallitusneitosten joulu onkin siellä manalan puolella.

Täällä Espanjassa sen sijaan vietetään joulua joulupukkimaisissa tunnelmissa. Joka toisella parvekkeella lepäilee joulupukki. Joko se on köytettynä parvekkeen ulkopuolelle katselemaan mitä ihmiset kadulla toimittavat. Ja joka toinen on laitettu kiipeämään ylöspäin – varmaan tuomaan kilteille lapsille lahjoja.

Me Ullan kanssa emme ole kohderyhmänä – söimme joululahjamme pahimpaan nälkään, kun erehdyimme tulemaan luvattuun maahan sunnuntai-iltana.

Tänäänkin vietimme rauhallisen päivän. Ulkona lämpötila oli turkasen kylmä, ei kiinnostanut mennä rannalle auringonjumalaa palvomaan.

Illalla kävimme syömässä lähellämme olevassa ravintolassa. Suomalaiseen tapaan tulimme syömään illallista kuuden jälkeen. Meille luvattiin ruokaa. 

Tilauksen tehtyämme aloimme kuunnella, mitä kieltä muut asiakkaat puhuivat. Yhdessä pöydässä istui kolme naista pelaamassa korttia. He puhuivat suomea. Toisessa pöydässä oli yksi mies, hän jutteli naiskolmikolle selvällä suomenkielellä. Eikä ravintolassa muita asiakkaita ollutkaan. Todella kansainvälistä toimintaa, vaikka tarjoilijamme puhui sentään espanjaa ja avustavasti englantia…

Vastapäisen talon parveke:

Torreviejaan totuttelua

Tänään kipaisin aamulenkillä katsomassa rantaraittia itään päin ja paluumatkalla kiertelin hiukan katuja pitkin. Mutta niitä on paha juosta. Jalkakäytävät ovat kapeita ja kallellaan sinne tänne. Yksisuuntaista katua on helppo juosta vasten liikennettä, mutta katujen kapeus tekee sen hankalaksi. Autolla voisi ajaa järven rannan luonnonpuistoon, mutta olen hiukan laiska ajelemaan.

Päivällä menimme rantaan Ullan kanssa. Siellä oli paljon auringonottajia uimapuvuissaan rannalla. Lämpötila lähenteli kahtakymmentä astetta, aurinko paistoi eikä tuulikaan pahemmin haitannut. Meille riitti auringosta nauttiminen T-paita päällä.

Eilen:
Toinen yö tuli nukuttua. Sänky oli edelleen hieman vieras ja yöuni ei ollut paras mahdollinen.

Huushollissa ei ole kovin paljoa kaappitilaa ja mukana raahattujen varusteiden sijoittelu tuotti pientä ongelmaa. Kyllä kaikelle sentään paikka löytyi kun käytti mielikuvitusta.

Sää oli hieman pilvinen ja vähän viileämpi kuin eilen. En jaksanut lähteä lenkille.
Teimme pienen matkan Santa Polaan ja kävimme siellä suolajärvillä katselemassa lintuja. Vaaleanpunaisia flamingoja oli runsaasti. Samoin haikaroita, jalohaikarat ja yksi iso tunnistamaton haikara näkyi. 

Palattuamme kävimme rannan ravintoloissa syömässä. Enää en saanut Ullaa sinne kävellen, vaan teimme matkan autolla.

Ensimmäinen päivä

Kämppä oli sopivan lämmin ja kuiva nukkumiseen. Paljon en unia nähnyt ja vain kerran heräsin yöllä. Sanovat, että Torreviejan ilmasto on Euroopan terveellisintä. Joten sitten kun matkaväsymys ja -jännitys on lauennut lopullisesti, niin alkaa taas elämä hymyillä.

Ullakin saattaa hymyillä, kun kertoi nukkuneensa paremmin kuin koskaan lapsuuden jälkeen.

Kävin kaupassa heti kun lähikauppa avasi ovensa. Sain kahvia ja leipää suuhuni – olin sen mielestäni ansainnut!
Ullan kanssa keitimme vielä toiset kahvit ja sen jälkeen lähdin päivälenkille juoksemaan Välimeren rantaan. Viikon juoksutauon jälkeen askel oli kevyt.

Sitten kävimme tyhjentämässä yhden Mercadonan, tosin ihan koko reissua emme taida pärjätä näillä ostoksilla.

Illalla tutkimme netistä lähistön ravintoloiden tarjontaa.
Suuntasimme askeleemme kohti neljän korttelin päässä olevaan paikkaan. Se oli kiinni, vaikka netissä väitettiin toista.
Siitä kaksi korttelia ja kiinalaisravintola – kiinni.
Kolmantena suomalaispaikka, josta saa myös jonkilaista ruokaa – kiinni.

Siinä vaiheessa alkoivat Ullan hermot, jalat ja fysiikka pettää. Suuntasimme askeleemme kohti rantaa ja kun löysimme auki olevan baarin ja saimme siellä vahvat GinTonicit, niin jaksoimme alas rantaan. 

Sieltä löytyi runsaasti auki olevia ravintoloita ja onnistuimme menemään sisälle paikkaan, jossa ruoka oli hyvää. Ulla söi suolapedillä kypsytetyn meriahvenen – se oli ainakin riittävän suolainen. Minä popsin argentiinalaista pihviä. Nehän eivät petä koskaan.

Paluumatkan rouva selvitti myös ihan hyvin vaikka se tapahtui ylämäkeen.

Perille Torreviejaan

Hiukan huonosti nukutun yön jälkeen pääsimme matkaan yhdeksältä. Espanja tarjosi hienon ajoilman, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.

Pari kertaa pysähdyimme kahvilla, toisella kerralla tankkasimme myös auton. Lisäksi pari happihyppelyä ennen kuin Torreviejan portit avautuivat.

Olin sopinut, että klo 17.00 olemme kämpän luona ja silloin meille luvattin myös asunnon esittely ja opastus. Tulimme kymmenen minuuttia etuajassa paikalle ja laitoin vuokranantajalla tekstiviestin. Vartin odottelimme ja sitten soitin arvoisalle vuokravälittäjälle Torreteamille. 

Sieltä vastattiin, että he luulivat, että olemme lentokentällä siihen aikaan. Ilmeisesti täällä Espanjassa suomalaisilta lähtee kyky ymmärtää tekstiä. 

Toimisto nimittäin kysyi viikko sitten tuloaikaamme. Vastasin, että tulemme omalla autolla ja olemme perillä klo 17.00. Se ei siis mennyt jakeluun.

Meille luvattiin lähettää henkilö hoitamaan asiaa. Noin vartin päästä neitonen tuli, antoi avaimet ja sanoi, että tulee opastamaan meitä vajaan parin tunnin päästä, hänen piti välissä käydä noutamassa pari henkilöä lentokentältä.
Menimme huoneistoomme ja aloin kantamaan tavaroitamme autosta ylös toiseen kerrokseen. Saatuamme kämpän jonkinlaiseen kuntoon lähdin käymään parin korttelin päässä olevaan kauppaan. Se oli tiiviisti kiinni. Ilmoittauduin Ullalle ja etsin toista kauppaa. Sama tulos. 

Soitin vuokranantajalle kysyäkseni mistä löytää sunnuntai-iltana avoinna oleva kauppa. Hän totesi että lähimmältä huoltoasemalta voisi saada jotain.
Totesin Ullalle, että en lähde ajamaan enää minnekään vaan korkkasin laivalta ostetun viskipullon. Huuhdottuani pahimman mielipahan aloin etsimään jotain syötävää.
Löysin yhden suklaalevun ja Sirkkaliisalta joululahjaksi saamamme luomuiset kaurahiutaleet. Aloin siis keittämään puuroa, koska armon rouva ilmoitti, että hän ei mitään mikropuuroa syö.

Puuro maistui hyvälle – ehkä siiheen auttoi hirmuinen nälkä ja viski. 

Sitten viehkeä neito tuli esittelemään meille huushollia ja koneiden käyttöä.

Vuokranantaja oli varustanut jääkaapin parin litran vesipullolla ja yhdellä cava-kuoharilla.
Sen me tyhjensimme jälkiruuaksi (siis cavan) ja uskoimme tällä tankkauksella pärjäävämme yön yli.

Ranskan yli niin että heilahti!

Aamu oli selkeä ja pääsimme lähtemään liikenteeseen yhdeksän maissa. Lauantaina liikenne oli rauhallista verrattuna Saksan perjantaihin. 

Eilen keskinopeus oli luokkaa 95 km/h, tänään nopeus pysytteli aamusta iltaan luokassa 115 km/h. Aamupäivällä sateli ja Lyonin jälkeen tuli aika reippaasti vettä. Ranskalaisia se ei haitannut ja nopeus moottoritiellä oli raakaa. Ja minä poika peesasin frankkeja sadesumussa vaimon pitäessä turvallisuusluentoa.

Kun lähestyimme Välimerta alkoi aurinko paistaa ja matka joutui. Auton tankkasimme kaksi kertaa ja itsemme kerran matkalla. Eli ihminen on vahvempi kuin Volkkarin litran moottori. 

Aamulla ylitimme Saksan ja Ranskan välisen rajan ja illan pimetessä siirryimme Espanjaan. Rajamuodollisuudet olivat keveät, kummallakaan rajalla edes ajonopeus ei vaihtunut pienemmäksi. Ja rahayksikkö ei vaihtunut, tosin nykyään sillä ei ole väliä, kun kaikki suoritteet hoidetaan luottokortilla.

Paitsi kerran Ranskan tietullissa, automaatti ei hyväksynyt luottokorttiani ja kun otin sen pois laittesta, kortti putosi asvaltille. Olin ajanut lähelle maksuautomaattia enkä saanut ovea enää auki. Peruutin ja kävin kävellen hakemassa korttini ja ajoin sitten eteenpäin ja maksoin tiemaksun setelillä.

Saimme ihailla auringonlaskua, kun valolähde katosi Pyreneiden vuoriston taakse valaisten viime säteillään Espanjan maata – tulevaa kotiamme seuraavien kolmen kuukauden ajan. Ei laisinkaan pahemman näköinen maisema.

Hotelliin saavuimme seitsemän aikoihin. Reseptionisti ilmoitti, että emme olekaan ensimmäistä kertaa heidän vierranamme. Heidän tietokoneensa näytti, että olimme yöpyneet siellä kolme vuotta sitten. Totta!!!

Olut oli täällä paljon parempaa kuin eilen Saksassa eikä ruokaakaan voinut moittia.
Huomenna ajamme kotiin...

Saksa on paska maa!

Laiva tuli rantaan kun oli kulunut puoli tuntia perjantaita. Runsas puoli tuntia kului ennen kuin ajoimme motellimme pihaan. Sovitusti ovi oli lukitsematta ja avain sisäpuolella. Kämppä oli hieman vilpoisa, saksalaiset ovat tunnetusti tarkkaa kansaa. Mutta ilma oli nukkumiseen fantastinen. Laitoin pään tyynyyn ja oli unessa välittömästi.

Kuuden tunnin unen jälkeen heräilin ja nousin ylös saaden Ullankin valveille. Motelli oli pieni ja kun kolkutimme aamiaishuoneen ovea, niin emäntä tuli hämmästellen avaamaan. Totesi, että hän oli luullut jo meidän lähteneen muiden luterilaisten tapaan työtä tekemään.
Saimme kuitenkin kylmän aamiaisen, lopuksi saimme myös lämpimän osuuden eli meitä varten keitetyt kaksi kananmunaa.

Näillä eväillä lähdimme ajamaan kohti Saksan eteläosia. Saksalaiset tekevät tietöitä talvella ja vähän väliä saimme ajella kuuttakymppiä, kun kaistoja oli suljettu. Matka eteni hitaasti mutta suhteellisen varmasti. Nyt illalla, kun on kymmenen tuntia ajanut autoa sateessa, sumussa ja lumisohjossa, niin muistikuvat tapahtuneesta ovat yhtä sumeat kuin sääkin.

Pari kertaa kävimme kahvilla, kerran tankkaamassa auton, ja muutaman kerran kävimme keventämässä rakkojen sisällystä.
Hannoverin tuntumassa seisoimme ruuhkassa parikymmentä minuuttia ja Kasselin kohdalla matelimme puoli tuntia kävelyvauhtia perjantairuuhkassa. Kasselin jälkeen nousimme noin puolen kilometrin korkeuteen ja sehän merkitsi sitä, että sade muuttui lumisateeksi.
Illan pimennyttyä Franfurtin ohitimme vauhdikkaasti, pahimmat ruuhkat olivat jo hellittäneet. Jossakin Karlruhen paikkeilla oli vielä kunnon ruuhkaa. Vain kerran erehdyimme moottoritien risteyksestä ja sain ajaa viiden kilometrin sakkokierroksen.

Toive päästä hotelliin valoisana aikana olivat heitetty mielestä jo aikoja sitten. Kommunikoimme Juhan kanssa yöpymispaikasta ja hän varasi meille huoneen Fallerhof-nimisestä pintapaikasta moottoritien tuntumassa lähellä Ranskan rajaa. 

Huone oli pelkistetty mutta asuttava. Kello oli kahdeksan kun tulimme perille ja suuntasimme heti huoneen otettuamme ravintolaan. Ulla söi kauriin maksaa ja minä metsästäjän leikkeen. Ateria oli todella maistuva, mutta vielä parempi oli huurteinen pitkän päivätyön päätteeksi.

Itämeren ylitys

Keskiviikkona aikataulun mukaisesti lähdimme puolilta päivän kohti Vuosaarta.
Laivaan piti päästä jo puoli kolmelta, mutta kun tulimme rantaan kolmen aikoihin niin suma seisoi. Laiva oli tullut viisi tuntia myöhässä myrskyävältä mereltä ja sitä kuulemma siivottiin edustavaan kuntoon.

Neljän aikoihin henkilöautot lastattiin laivaan ja pääsimme ottamaan huurteiset baarissa.
Laiva lähti kaksi tuntia myöhässä laiturista kellon lyödessä seitsemän kertaa.
Myrsky ei ollut vieläkään laantunut, mutta onneksi ehdimme aloittaa ruokailun satamassa. Lautasen kantaminen pöytään keinuvin askelin ei oikein olisi onnistunut maakravulta.
Tuuli oli etelästä ja Suomenlahdella oli vielä hieman suojaa Eestin rannikosta. 

Kun pääsimme Itämerelle, niin viisimetriset aallot keinuttivat laivaa oikein kunnolla.
Ja se seitsemäs aalto iski laivaan sellaisella voimalla, että usko teräksen kestävyyteen oli koetuksella.

Laivassa oli aika vähän muita matkustajia kuin rekkamiehiä ja maksamamme kymmenen neliön ikkunallisen hytin asemasta meillä oli tuplaten isompi sviitti parivuoteella ja valtavan kokoisella ikkunalla varustettuna. Iso huone ei auttanut uneen pääsyä, vaan minä heittelehdin vuoteessa samoin kuin laiva aallokossa. Syvemmällä Itämerellä käännyimme suoraan vastatuuleen ja keinuminen hiukan heikkeni. 

En jaksanut enää pelätä laivan katkeamista ja nukahdin viimein klo 01.34. Näin ainakin kumppanini Garmin väitti. Syvää unta tuli 40 min, REM-unta tunnin ja kevyttä unta kuusi tuntia. Hereille sukelsin klo 09.23. Aivan noin hyvin en mielestäni nukkunut kuin älykello väitti.

Herättyäni menin yksin aamiaiselle, Ulla jäi vielä pötköttelemään. Terveellinen aamiainen käsitti lasin kuohuviiniä, lautasellisen puuroa, kupin kahvia ja yhden voileivän.
Puolilta päivin sain sitten Ullankin mukaan kakkosaamiaiselle, tällä laivalla kun sai käydä syömässä niin monta aamiaista kuin jalat kantavat.

Iltapäivällä menin harrastamaan ruumiin kulttuuria. Ensin poljin itseni lämpimäksi kuntopyörällä ja sen jälkeen taituroin kaksikymmentä minuuttia juoksumatolla. Selvisin asiasta hengissä, vaikka tasapainoni on selvin päin olemattoman huono.

Vuorokauden täyttyessä laivalla, olisin jo ollut valmis poistumaan, mutta matkaa ja aikaa oli vielä jäljellä tuhottomasti. Kapteeni ilmoitti, että olemme perillä yöllä klo 00.30 paikallista eli aikaa kolme tuntia aikataulua perässä. Joten seuraavankin yön unet jäänevät aika ohuiksi.

Herra meitä varjelkoon!

Herra meitä varjele, meillä on uusi hallitus astumassa tulilinjalle.

Pääministeriksi tulee Sanna Marin, 34, SDP. Hän on valmistunut hallintotieteiden maisteriksi pari vuotta sitten. Opiskelun ohella hän on osallistunut politiikkaan ja ollut kauden kansanedustajana, toinen kausi aluillaan. Työkokemusta hän on saanut kaupan kassalla opiskelunsa ohessa. Kimmo Sasi kuvasi Marinia erään tapauksen johdosta SDP:n ”likaisten temppujen osaston tykiksi”.

Hallituksen kakkospuolueen joukkoja vetää Katri Kulmuni, 38, Kepu. Yhteiskuntatieteiden maisteriksi hän valmistui viime vuonna. Opiskelunsa ohessa hän on politikoinut. Mitään oikeaa työtä en usko hänen tehneen, jollei sellaiseksi voida laskea ministeri Paavo Väyrysen lehdistöavustajana toimimista. Hänestä tulee uudessa hallituksessa valtionvarainministeri.

Kolmanneksi suurimman hallituspuolueen joukkoja vetää Maria Ohisalo, 34, vihreät. Hän väitteli sosiologian tohtoriksi pari vuotta sitten. Hänen nuoruutensa on kulunut opiskelun ja politikoinnin parissa. En ole tietoinen siitä, että hänkään olisi rehellistä työtä koskaan tehnyt, jollei sellaiseksi katsota jalkapallon pelaamista ja ratapyöräilyä.

Myös vasemmistoliitto on mukana hallituksessa. Heidän puheenjohtajansa on puheautomaatti Li Andersson, 32, vassarit. Hän on valtiotieteiden kandidaatti, valmistunut jo 2010. Hän on ollut hetken ihan palkkatöissä, vasemmistoliiton piirisihteerinä. Muuten on aika kulunut kivasti politikoidessa.

Viisikon täydentää RKP:n Anna-Maja Henriksson, 55. Hän on lakimies ja saanut varatuomarin arvon 1989. Hänellä on pari lasta ja ne synnytettyään hän on toiminut aktiivisesti kunnalliselämässä ja RKP:n ympyröissä. Mitään suurempaa työkokemusta en häneltä ole löytänyt. Mutta jonkinlaista elämänkokemusta hän voisi tuoda näille neljälle opiskelussa ja pikkupolitikoinnissa kunnostautuneelle ministerikollegalleen.

Jos olisin uskovainen, niin toivoisin Herran tukea ja siunausta hallituksen työlle je tekemisille. 

Ateistina toivon, että heillä on älykkäitä, elämän- ja työkokemusta omaavia neuvonantajia tukenaan. Ja myös sitä, että Antti Rinne ei pahemmin sekaannu hallituksen toimintaan.

Manun matkassa

Sisarellani Maijalla on ollut vuosikymmeniä tapana kutsua sisaruksensa lipeäkalalounaalle ennen joulua.
Tänä vuonna saimme oikein jouluisen lounaan ja kaikki sisaruksemme olivat paikalla.

Matti toi mukanaan Manun matkassa -kirjan uusintapainoksen.
Matti kirjoitti tämän version minä-muodossa eli ikään kuin isäni Mauno olisi sen kirjoittanut kannesta kanteen. Kirjan runkonahan on isän kirjoittamat päiväkirjat sodan ajalta. Isä piti kirjoittamisesta ja varmasti hän ajatteli sodan aattona laittaa ajatuksensa paperille ja jättää ne jälkipolville, jos ei itse pääse sodasta hengissä takaisin. Hän pääsi, mutta kaksi hänen veljeään jäivät rintamalle.

Ajalta sotaa ennen ja jälkeen Matti on joutunut kirjoittamaan isän ajatukset niin kuin hän ne kuvitteli kulkeneen. Eli kyseessä on Matin melko subjektiivinen näkemys isän ajatuksista. 

Matti esikoisena oli aloittelemassa koulutietään kun sota loppui ja perheemme sai taas isän kotiin. Varmasti kuuden vuoden puolustussota ryssiä (kuten isä päiväkirjoissaan asian ilmaisee) vastaan oli aiheuttanut sen, että isäukon hermot olivat vielä hieman pinnassa. Se sai aikaan lievää taistoa hänen ja Matin välillä. Minä olin sen verran nuorempi, että sodan muistot olivat varmasti haalenneet eikä meillä ollut mitään skismoja – tosin olen hieman pehmeämpi ja sovinnollisempi kuin veljeni.

Lisäksi isä keskittyi työhönsä ja lasten kasvatus jäi enimmäkseen äidin vastuulle. Paljon isä ehti saada aikaan, vaikka uhrasi kuusi vuotta isänmaan puolustamiseen ja kuoli nuorena, alle kuusikymppisenä. Koen itseni aika vätykseksi, kun vertaan omaa elämääni isän aikaansaannoksiin. Olen saanut elää hyvin helppoa aikaa sekä yksilön että koko yhteiskunnan kannalta. 

Pitäisi ymmärtää olla hieman nöyrempi!

Marakattivaltio

Tämä SDP:n johtama Suomi on pahempi kuin kuin Afrikan marakattivaltiot.
Rinne on käyttäytynyt pääministerinä hiukan samalla tavalla kuin banaanivaltioiden heimopäälliköt. Sellaisella suurella egolla varustettu mies kun pääsee vallan kahvaan, niin valtavalla kaviolla tallataan muut ihmiset ja hallituspuolueet maan rakoon. Jos ei ole kykyä kuunnella, niin kävi sitten niin kuin kävi – hallitus hajosi luottamuspulaan.

Mutta sossuilla ei ole ketään, joka näyttäisi Rinteelle kaapin paikan. Nyt mies johtaa uusia hallitusneuvotteluja ja tunkenee vielä itsensä sinne ministeriksikin.
Eli tulee johtamaan seuraavaakin hallitusta, sillä nimelliseksi pääministeriksi nimitettävä Sanna Marin ei kykene ottamaan paikkaansa. Tuleeko maasta sitten marakattivaltion sijasta Marin Okattivaltio? 

Ja kun kepunkin vetäjä Kulmuni vain vikisee ja tärisee kuin haavanlehti, niin ollaan edelleen samassa sopassa.

Pikaisesti pitäisi saada maahan uudet vaalit ja uusi hallitus. Tämä koalitio vie maan kadotukseen.

Siksi olenkin päättänyt muuttaa Espanjaan. Vaikka sielläkin on omat ongelmansa, niin vanhassa sivistysvaltiossa sentään riittää kunnon johtajia valtion peräsimeen.
Menoliput on jo hommattu. Paluulipuista ei ole mitään tietoa.

Hyvää Itsenäisyyspäivää vaan suomalaiset!

Yösuunnistus Littoisissa

Eilen iIllalla suuntasin kulkuni suunnistuksen pariin. StreetO käytiin Littoisissa eli varsin lähellä.
Lähdin kiertämään rasteja vastapäivään, vaikka suunnistuksellisesti homma olisi ollut helpompaa myötäpäivään.

Alku meni ihan kivasti järjestyksessä 42-55-45-25(vaikka matkalla meinasin lähteä itään yksi risteys liian aikaisin)-41.

Sen jälkeen oli tarkoitus mennä rasteille 33-54-46-53. Kalliolla tiheikössä meni lasit huuruun,  menetin otteeni suunnistukseen enkä laisinkaan tiennyt mistä olin tulossa ja minne menossa. Pimeässä suunnistaminen on todella vaikeaa, kun ei näe mitään. Se on vaikeaa, vaikka näkisikin.
Siellä oli heikkoja polkuja, mutta niistäkään en saanut mitään selvää.

Sitten tulin talojen luo - en tiennyt yhtään mitä nämä talot olivat - ja kahden talon välissä metsäkaistaa tulin tiellä ja näin parin suunnistajan menevän ilmeisesti rastille. Oli pakko kysyä, mikä tämä rasti on, kertoivat sen olevan nro 54. Näillä rasteilla ei ole rastilippuja, joten rastin paikka selviää vain jos todella tietää missä ollaan. Ja sen tehtävän näkee myös kartan rastimääritteissä.
Yleensä tehtävä on talon numero, psotilaatikkojen lukumäärä tms. Se on merkittävä rastimääritteen perään ja se on todisteena, että on käynyt rastilla. Vastaukset ilmoitetaan järjestäjän nettisivujen lomakkeelle ja tulos eli pistemäärä tulee saman tien näkyviin.

Tällaisen vanhan kampurajalan pitäisi pysyä tierasteilla, mutta veri vetää metsään.

Ihanko pikkuisen otti pannuun kun olin käyttänyt kolmensadan metrin metsämatkaan varttitunnin.
Jatkoin rastille 53. Sieltä suunnistin rastin 12 (meni vähän pitkäksi) ja 23 kautta maaliin.

Pisteitä tuli 370 ja huonoin sijoitus tässä StreetO-kisassa koskaan.
Sisareni Maija melkein voitti minut - olisi sen voiton kyllä ansainnut.

OHI ON!

Viime lauantaina pääministeri Rinne totesi, että hänen hallituksensa on täydellisesti toimintakykyinen.
Hallitus oli jo silloin myrskyn silmässä ja tänään täydellisesti toimintakykyisen hallituksen pääministeri joutui ilmoittamaan presidentille hallituksen erosta. 

Sinänsä tämä ei ollut mikään ihme eikä yllätys. Rinteen suusta on koko muutaman kuukauden ikäisen hallituksen pääministeriysajan suoltanut puolitotuuksia ja muita ihmeellisyyksiä.
Eduskunnassa kun ei saa sanoa, että pääministeri valehtelee, niin en sano minäkään.
Viimeisiksi sanoikseen pääministerinä mies totesi, että kepun on ilmoitettava hänelle epäluottamuksesta kirjallisesti. Tämä siksi, että hänen oikeusturvansa säilyy.
Lakimieheltä merkillistä tekstiä. 

Yrityksen toimitusjohtajan pitää nauttia yhtiön hallituksen luottamusta. Kun luottamus menee toimari voidaan irtisanoa, toimarilla ei ole siinä suhteessa oikeusturvaa.
Pääministerin on nautittava eduskunnan luottamusta – jos se menee, niin lähtee pääministeriyskin – kuten nyt kävi. Tässä suhteessa pääministerillä ei ole oikeusturvaa.

Sen olisi Rinteen pitänyt lakimiehenä ja poliitikkona ymmärtää. Mutta ei ymmärtänyt. Eikä tainnut ymmärtää montaa muutakaan asiaa.
Ay-liike ja politiikka eroavat toisistaan. Rinne sai ay:ssä lakkoilla ja rettelöidä sydämensä kyllyydestä.
Hallituksessa pitäisi osata myös rakentaa. Antti ei osannut, oli anti-rakentaja!

Seuraavana tulilinjalla olisi Pekka Haavisto, joka on sekoillut isis-lasten palautuksesta. Mutta hän ei joudu eroamaan, koska hallitus on muuttunut toimitusministeriöksi. 

Minun käsitykseni oli, että ministereiksi pitäisi valita rehellisiä suomalaisia. Ilmeisesti ne rehelliset suomalaiset ovat kuolleet jo sukupuuttoon.

Sukupuoliyhteys taidenautintona

Viikonloppuna oli pikkujoulu ja siinä yhteydessä sain tutustua A.F. Tannerin kirjaan Sukupuoliyhteys taidenautintona. Mr. Tanner opiskeli Suomessa 1800-luvun lopulla ja muutti sitten Amerikkaan. Hän kertoi opiskelleensa siellä lääkäriksi ja käytti itsestään titteliä lääketieteen tohtori. Todisteita tästä ei löytynyt ja palattuaan Suomeen hän myöhemmin sai tästä valelääkäritoiminnastaan tuomionkin. 

Mutta ennen sitä hän toimi monella alalla. Hänellä oli sanomalehtiä ja hän oli itse ahkera kirjoittaja. Hän monia sukupuolielämään liittyviä opaskirjoja. Ne olivat liian vapaamielisiä ja ne takavarikoitiin oikeuden päätöksellä. Lisäksi hän toimitti myös informaatiota ehkäisyvälineistä – hänellä oli tuontiliike, joka toi Suomeen kondomeja, pessaareja jne.

Hän yritti myös uudistaa suomenkieltä. Naisen sukupuolielintä hän kutsui nimellä lempiö ja miehen pippeli sai nimen helliö. Myös pepulle hän antoi nimen, se oli pymppy. Jostakin syystä ne eivät vakiintuneet katajaisen kansamme suuhun – ei edes tuo helliö…

Saanen esittää pienen näytteen Tannerin kirjasta (joka siis oli epäsiveellisenä takavarikoitu v. 1911):
Viimeksi huomautettakoon vielä jalostetun sukupuolielämän, semmoisen kuin tässä on kuvattu, suurta vaikutusta ihmiselämään. Se on elämän sulostaja. Elämän onnea ei ole kellekään liikoja suotu.
Miksipä silloin hyljeksiä ja heittää pois luotaan se runsas määrä tosi puhdasta, jopa ylentävääkin elämän iloa, minkä korkeampi sukupuoliyhteys voi jokaiselle antaa. Ainoastaan vanhat taikauskoiset käsityksemme suuren tietämättömyyden avustuksella ovat sitä olleet meiltä kieltämässä.

Tottahan tällaisesta tekstistä mies on pantava rautoihin!

Marrasputki

Osallistuin taas perinteiseen Marrasputkeen.

Tänä vuonna se ei ollut OnTrailin ohjelmassa, mutta KPK24/7:n Facebook-ryhmä oli ottanut sen suojaansa.
Minä osallistuin sellaiseen ryhmään, joka suoritti joka päivä vähintään 25 minuuttia ulkoliikuntaa.
Joten se oli helppoa, kun laiskan päivän sattuessa riitti kävelylenkki Pokemonia etsien.

Kuukauden saldot olivat:
- 19 juoksulenkkiä, yhteispituus 94,6 km

- 15 kävelylenkkiä, yhteispituus 55 km
- 5 suunnistusta, yhteispituus 24,11 km

Ulkoiltua tuli yhteensä 26h 40min

Akillejänne alkoi loppukuusta olla jo varsin hyvässä kunnossa. Voimaa siinä ei vieläkään ole riittävästi, mutta sellainen kevyt hölkkä sujuu jo hyvin.
Juoksemaan todella pystyy jo kohtuullisesti ja sen takia marraskuussa tuli juoksukilsoja enemmän kuin muina kuukasina tänä vuonna. Mutta pieniä ovat nämä määrät entiselle maratoonarille.

Joulukuun tavoite on sitten ylittää satanen.

Black Friday

Tämä amerikkalaisten keksintö on rantautunut Suomeenkin. Kaikki paikat pullistelivat mainontaa yhä halvemmista hinnoista.

Meikäläistä se ei pahemmin hetkautellut. Kun tässä iässä ei juuri muuta tarvitse kuin ruokaa ja juomaa. Rätei ja lumpui on kaapissa sen verran, että ne saattavat riittää hamaan kuolemaan saakka, ehkä lukuunottamatta lenkkitossuja.

Mutta pikkumustaa mahtui minunkin päivääni. Lähdin lenkille, kun sadetutka näytti, että sade alkaa hiljalleen heiketä tunniksi. Aluksi sade oli kevyttä, mutta pikku hiljaa se reipastui oikein kunnolla. Kyllän minäkin reipastuin, lämpötila oli kaksi astetta ja olin aivan läpimärkä. Ja kylmästä kankea. Sinällään mahtavaa, että vanha äijä on edes hetken kankea. Lämmin suihku sulatti miehen, mutta hartian seutuihin jäi pitkäksi aikaa hyytävä kylmyys. 

Siitä huolimatta suunnistin kauppaan vaimon antaman hankintalapun kanssa. Listassa ei montaa tuotetta ollut, mutta senkin kanssa onnistuin mustaamaan päiväni. Listassa luki Saarioisten Jouluinen perunalaatikko. Koska en ole nainen, en klähmi jokaista pakkausta, tavaa mitä siihen on kirjoitettu ja hae joukon alta sitä, jonka viimeinen päiväys kauimapana tulevaisuudessa. Vauhdissa nappasin tuotteen, jossa näin tekstin Saarioinen ja Jouluinen.

Kotona laitoin paketin jääkaappiin. Kun aloimme valmistelemaan ruuan laittoa, vaimoni ilmoitti, että olin onnistunut ottamaan kaupasta 700 gramman paketin porkkanalaatikkoa. Me molemmat annamme ylen, kun kuulemmekin sanan porkkanalaatikko. Olimme siis tänään dietillä. Ja minä sain kuulla luennon henkisistä ja fyysisistä kyvyistäni.

No, mustaa oli Rinteen hallituksellakin. Postijupakan takia ministeri Paatero sai potkut. Ja aika lähellä on sekin hetki, kun Rinne joutuu kaltevalle rinteelle. Näillä keleillä se voi johtaa henkilökohtaiseen katastrofiin.
Maan asioiden kannalta Rinteen lähtö olisi kyllä asia, joka tekisi tästä perjantaista valon juhlan.

Hääpäivä, nro 49.

Tänään annan rauhan hallituksen ministereille, enkä kysy ovatko he tämän Posti-sekasotkun yhteydessä yhtyneet muunneltuun totuuteen vai valehdelleet korvat heiluen.

Tämä johtuu siitä, että me ensimmäisen vaimoni kanssa olemme juhlineet sitä, että olemme tänään yhtyneet papin luvalla jo 49 yhdeksän vuotta.
Menimme nimittäin naimisiin 28.11.1970.
Emme suinkaan rakkaudesta, kuten niin monet tänä päivänä tekevät.
Me menimme naimisiin rahasta.

Olimme muuttaneet yhteiseen asuntoon syyskuussa -70.
Kansallissankari Voitto Hellsten oli joutunut linnaan rattijuoppoudesta ja saimme edullisesti vuokrata hänen kämppänsä lusimisen ajaksi.
Nuorelle, viriilille parille se tupakansavulle piinttyneesti haiseva kämppä oli juuri oikea paikka harrastaa ruumiin kulttuuria.

Isäni – rauha hänen muistolleen – kuitenkin katsoi susiparina elämisen siihen maailman aikaan olevan sopimatonta ja tarjosi meille kahden tuhannen markan stipendin sinä päivänä, kun esitämme vihkitodistuksen.

Olimme molemmat opiskelijoita ja kävelimme samana päivänä kirkkoherran virastoon ja sovimme vihkimisestä. Kuulutusaika oli kaksi viikkoa ja sen jälkeen olimme herran siunaama aviopari.
Herra, joka meidät siunasi oli ilmeisesti ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Hänen kätensä nimittäin tärisivät, kun hän luki pyytämäämme lyhyen kaavan mukaista vihkiprosessia. Ensimmäistä kertaa mekin olimme naimisiin menossa, mutta meidän tilannetta helpotti legendaarisessa Kantakrouvissa nautitut pari olutta.

Tänään emme menneet Kantakrouviin – rauha krouvin muistolle – vaan ravintola Bassiin. Siellä meillä oli niin maar hauskaa, että erittäin herttainen tarjoilijamme erehtyi kehumaan meitä söpöiksi, kun kuuli tarinamme. Siinä vaiheessa sekä tarjoilija että me olimme vielä ihan selvin päin.

Sekä ruoka että juomat olivat hyviä.
Jopa niin hyviä, ettemme välttämättä pois lähtiessämme olleet enää ihan selvin päin.
Ei ainakaan siinä vaiheessa, kun pari kapakan kautta onnistuimme sijoittamaan itsemme taksin takapenkille.

Alkuruoka, Toast Skagen, oli pahuksen hyvää: